pöytä 2.0
Olen yrittänyt viime aikoina miettiä, mitä web 2.0 on minulle. Seuraavaksi täytyy selvittää mitä kirjasto 2.0 tarkoittaa minulle. Tiedän että kirjasto 2.0 on minun juttuni tällä hetkellä, mutta jotta se voisi olla tavoite mihin pyrkiä, sitä pitää määritellä vähän paremmin.
Toinen ajattelun paikka tällä hetkellä on organisaatiomalli. Miten organisoituneessa kirjastossa minä haluan työskennellä.
Kolmas juttu on kalusteet. Millaisessa työhuoneessa haluan työskennellä.
Jep. Ympärilläni on menossa uuden kirjaston suunnittelu- ja rakennusprojekti.
Mutta miten kalusteet, organisaatiomallit ja kirjasto 2.0 liittyvät toisiinsa?
Kirjasto jota rakennamme, on kirjasto 2.0. (Osallistuminen, yhteisöllisyys, leikki, luottamus, web 2.0) Tätä en pidä valintana. Koska en näe tällä hetkellä yleiselle kirjastolle muita yhtä merkityksellisiä kehityssuuntia, minun täytyy olla menossa kohti kirjasto 2.0:aa. Ja jos kirjasto jossa olen töissä, ei ole menossa samaan suuntaan kuin minä, minun pitää vaihtaa kirjastoa. Aiomme organisoitua jengeiksi. Jengi on tavoitteellinen, kunnianhimoinen, nopealiikkeinen, röyhkeä ja seksikäs. (Huonolla tuurilla jengistä löytyvät kaikki osaston tai tiimin huonot puolet, mutta kukaan ei löydä jengistä valepuvun alle kätkettyjä osaston tai tiimin toimivia osia.) Mutta millaisen työtilan räyhäkkä jengi tarvitsee vallatakseen pelikentän?
Humanistina sanoisin, että jengi tarvitsee hyvä tyyppejä, ei hyviä tuoleja.
Mutta mitä se kertoo meidän sitoutumisestamme tavoitteisiimme, jos sisustamme neljän hengen työhuoneita, joissa jokainen tuijottaa omaan nurkkaansa ja toivoo ettei kukaan häiritse? Tietysti tällaisesta työhuoneesta voi kasvaa mahtava jengi ja kirjasto 2.0, mutta miksi me emme rakenna työtiloja, jotka kertoisivat pyrkimyksistämme? Eikö olisi parasta koota huoneen ihmiset ja pöydät yhteen? Tekemään töitä yhdessä.
Kuinka usein minä teen työtä, jossa minun pitää keskittyä niin paljon, että tarvitsen täydellisen rauhan? En koskaan.
Kuinka usein minun keskittymistäni häiritsee toisten työnteko? Ei koskaan.
Palaveri tai puhelu, joka ei liity minun työhöni, ei häiritse.
Kun ympärilläni keskustellaan minua kiinnostavista vapaa-ajan harrastuksista, silloin minun täytyy kuunnella. Mutta ei kai työhuonetta pidä suunnitella kahvihuonekeskustelun kestäväksi?
Mutta muistan myös sen, että edellisen internetkuplan alla nuoret uljaat yritykset sisustivat toimistojaan kuvaamaan yrityksen filosofiaa. Ja yritykset menivät konkurssiin samaan aikaan kuin sisustus alkoi olla valmis. Mutta pöytä on viesti. Myös kirjaston työhuoneen pöytä.
Ajatuksia kirjasta
Tämä ei ole kirja-arvio.
Nämä ovat ajatuksia, joita minulle heräsi, kun sain hetki sitten luettua kirjan Porukka, jengi, tiimi – Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Kirjoittaja on Aku Kopakkala. Ja koska haluan ehkä olla vielä hieman kirjastollinen, kirjan isbn on 951-37-4428-0.
Luin kirjan, koska se työnnettiin käteeni. Ilmeisesti se työnnettiin käteeni siksi, että kirjan nimessä on sana jengi, ja jengiorganisaation miettiminen on suosittua ympäristössäni.
Kirjassa ei puhuta mitään jengeistä tai jengiorganisaatiosta.
Mutta luin sen silti.
Luen niin vähän kirjoja, että kaikki lukeminen sivistää minua.
Mitä sain kirjasta?
En saanut siitä mallia uuden kirjaston organisaatioksi. Jos siinä esiteltiin jengiorganisaatio, en huomannut sitä. Mikä ei sinänsä olisi ihme. Kokemukseni erilaisista organisaatiomalleista on niin olematon, että en luultavasti tunnistaisi jengiorganisaatiomallia, vaikka se ajaisi ylitseni.
Mutta kirja antoi kyllä ajattelemisen aihetta.
Minusta tuntuu, että olen mukana työyhteisössä, joka toimii kohtuullisen hyvin. Meillä on hauskaa, meillä on tavoitteita ja välillä me myös saavutamme tavoitteitamme. Mutta tämän ja muiden selaamieni kirjojen mukaan me teemme kaiken väärin. Minä en hahmota työyhteisömme rakennetta, työtovereideni rooleja enkä omaa rooliani. Minä tunnistan ihmiset, jotka kuuluvat toiseen osastoon tai tiimiin tai joilla on eri vastuualue. Mutta kuka kuuluu minun ryhmääni. Löydän yhden ihmisen, jonka yksi rooli on toimia yhdessä minun kanssani. Mikä on sitten minun ja tämän yhden ryhmäläiseni suhde. Minulla on hienompi titteli ja olen vanhempi ja kokeneempi, mutta kummallakin meistä on esimiehemme jakamia vastuita, joten kun suhteemme esimieheemme on sama, meidän täytyy olla keskinäisessä suhteessamme yhdenvertaisia.
Ja kuitenkin kaikki tuntuu toimivan. Ilmeisesti minä ja muut kuitenkin käytämme rooleja paremmin kuin mitä minä tunnistan niitä.
Vai johtuuko se, että työyhteisössämme ei ole pahoja ristiriitoja siitä, että emme osaa taistella asemista, joita emme tunnista?
Vaikka minä olen enemmän eksyksissä kuin työtoverini, minä olen luultavasti kuitenkin ihmetellyt useampaa organisaatiokirjaa kuin useimmat työtoverini. Käytänkö minä tätä hyväkseni huomaamattani? Jos leikin töissä erilaisilla tiimi- ja esimiesrooleilla, pitäisikö minun tiedostaa se ja kertoa työtovereilleni?
Olemmeko ryhmä, joka on matkalla koti yhteistä päämäärää? Vai olemmeko joukko ihmisiä, jotka pyrkivät hankkimaan palikoita oman uransa rakentamiseen? Tai jotka leikkivät omaa elämäänsä?
Toinen hauska jutta kirjassa oli, että se teki monet mystiset koulutustapahtumat ymmärrettävämmiksi.
Minuun on sovellettu sosiometrisiä tekniikoita. Kyllä minusta on hyödyllistä kävellä ringissä ja kertoa jollekin etunimeni etymologiasta. Minua vain aina jännittää, että epäonnistun sosiometrisessä kokeessa. Minulle tulee mieleen koulun liikuntatunnit. Ja kaikki se epäonnistuminen.
Minä en voi tällä hetkellä harjoittaa sosiometrisiä tekniikoita.
Vaikka työtoverini ovatkin ehkä asiasta eri mieltä, niin minun mielestäni kaikki se valta mitä minulla on työyhteisössäni, on epävirallista. Jos toisin jonain vuorovastaava-aamunani aamupalaveriin yhden sosiometrisen tekniikan, menettäisin suuren osan vallastani.
Tai en minä tiedä, vaikka käyttäisinkin joskus jotain sosiometristä juttua. Jätin suuren osan niistä jutuista kirjassa väliin. Kun minun mielestäni ne sopivat virallisessa esimiesasemassa olevalle. Tai kouluttaja/terapeutti/konsultille.
uuden kirjaston mallini tämän kirjan jäleen:
Oman osaamisensa kehittämiseen sitoutunut kirjastolainen: esim. pedagoginen informaatikko
Oman vastuualueensa kehittämiseen sitoutunut työpari: esim. aikuisten vieraskielisestä kirjallisuudesta vastaavat informaatikko ja erikoiskirjastovirkailija.
Poikkitaiteelliseet jengit: esim. koulutusjengi, markkinointijengi, kokoelmajengi, logistiikkajengi
Toiminnan suunnan ja tavoitteet määrittävät esimiehet: toimistopäällikkö ja aluejohtaja
Jep.
Mikä tuossa sitten on pointti?
Kirjastolaiset ovat kovia ylläpitämään. Yksilöinä olemme valmiita muuttumaan ja oppimaan. Työparina saamme kehittyä annetussa tehtävässä. Syventyä olevaan ja toteuttaa säilyttävää tarvettamme. Jengi ei kanna osastojen historiaa. Se pystyy olemaan röyhkeä, tavoitteellinen ja uuttaluova. Ja mokaava.
PointtiPointti:
Osastoista pitää päästä eroon muutenkin kuin nimellisesti.
Osasto x pyrkii kehittämään toimintaansa niin, että se pystyy täyttämään osasto x:lle annetut odotukset entistä paremmin. Osasto x pyrkii olemaan entistä x:ämpi.
Kun isompien kirjastojen aikuistenosastot yleensä järjestävät opastustilaisuuksia aikuisille, meidän tulee järjestää myös, jotta olisimme isomman kirjaston aikuistenosasto.
Tämä ei siis ollut kirja-arvio. Se oli arvio jostain kirjan lukemisen jälkeen.
