Ajatuksia kirjasta
Tämä ei ole kirja-arvio.
Nämä ovat ajatuksia, joita minulle heräsi, kun sain hetki sitten luettua kirjan Porukka, jengi, tiimi – Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Kirjoittaja on Aku Kopakkala. Ja koska haluan ehkä olla vielä hieman kirjastollinen, kirjan isbn on 951-37-4428-0.
Luin kirjan, koska se työnnettiin käteeni. Ilmeisesti se työnnettiin käteeni siksi, että kirjan nimessä on sana jengi, ja jengiorganisaation miettiminen on suosittua ympäristössäni.
Kirjassa ei puhuta mitään jengeistä tai jengiorganisaatiosta.
Mutta luin sen silti.
Luen niin vähän kirjoja, että kaikki lukeminen sivistää minua.
Mitä sain kirjasta?
En saanut siitä mallia uuden kirjaston organisaatioksi. Jos siinä esiteltiin jengiorganisaatio, en huomannut sitä. Mikä ei sinänsä olisi ihme. Kokemukseni erilaisista organisaatiomalleista on niin olematon, että en luultavasti tunnistaisi jengiorganisaatiomallia, vaikka se ajaisi ylitseni.
Mutta kirja antoi kyllä ajattelemisen aihetta.
Minusta tuntuu, että olen mukana työyhteisössä, joka toimii kohtuullisen hyvin. Meillä on hauskaa, meillä on tavoitteita ja välillä me myös saavutamme tavoitteitamme. Mutta tämän ja muiden selaamieni kirjojen mukaan me teemme kaiken väärin. Minä en hahmota työyhteisömme rakennetta, työtovereideni rooleja enkä omaa rooliani. Minä tunnistan ihmiset, jotka kuuluvat toiseen osastoon tai tiimiin tai joilla on eri vastuualue. Mutta kuka kuuluu minun ryhmääni. Löydän yhden ihmisen, jonka yksi rooli on toimia yhdessä minun kanssani. Mikä on sitten minun ja tämän yhden ryhmäläiseni suhde. Minulla on hienompi titteli ja olen vanhempi ja kokeneempi, mutta kummallakin meistä on esimiehemme jakamia vastuita, joten kun suhteemme esimieheemme on sama, meidän täytyy olla keskinäisessä suhteessamme yhdenvertaisia.
Ja kuitenkin kaikki tuntuu toimivan. Ilmeisesti minä ja muut kuitenkin käytämme rooleja paremmin kuin mitä minä tunnistan niitä.
Vai johtuuko se, että työyhteisössämme ei ole pahoja ristiriitoja siitä, että emme osaa taistella asemista, joita emme tunnista?
Vaikka minä olen enemmän eksyksissä kuin työtoverini, minä olen luultavasti kuitenkin ihmetellyt useampaa organisaatiokirjaa kuin useimmat työtoverini. Käytänkö minä tätä hyväkseni huomaamattani? Jos leikin töissä erilaisilla tiimi- ja esimiesrooleilla, pitäisikö minun tiedostaa se ja kertoa työtovereilleni?
Olemmeko ryhmä, joka on matkalla koti yhteistä päämäärää? Vai olemmeko joukko ihmisiä, jotka pyrkivät hankkimaan palikoita oman uransa rakentamiseen? Tai jotka leikkivät omaa elämäänsä?
Toinen hauska jutta kirjassa oli, että se teki monet mystiset koulutustapahtumat ymmärrettävämmiksi.
Minuun on sovellettu sosiometrisiä tekniikoita. Kyllä minusta on hyödyllistä kävellä ringissä ja kertoa jollekin etunimeni etymologiasta. Minua vain aina jännittää, että epäonnistun sosiometrisessä kokeessa. Minulle tulee mieleen koulun liikuntatunnit. Ja kaikki se epäonnistuminen.
Minä en voi tällä hetkellä harjoittaa sosiometrisiä tekniikoita.
Vaikka työtoverini ovatkin ehkä asiasta eri mieltä, niin minun mielestäni kaikki se valta mitä minulla on työyhteisössäni, on epävirallista. Jos toisin jonain vuorovastaava-aamunani aamupalaveriin yhden sosiometrisen tekniikan, menettäisin suuren osan vallastani.
Tai en minä tiedä, vaikka käyttäisinkin joskus jotain sosiometristä juttua. Jätin suuren osan niistä jutuista kirjassa väliin. Kun minun mielestäni ne sopivat virallisessa esimiesasemassa olevalle. Tai kouluttaja/terapeutti/konsultille.
uuden kirjaston mallini tämän kirjan jäleen:
Oman osaamisensa kehittämiseen sitoutunut kirjastolainen: esim. pedagoginen informaatikko
Oman vastuualueensa kehittämiseen sitoutunut työpari: esim. aikuisten vieraskielisestä kirjallisuudesta vastaavat informaatikko ja erikoiskirjastovirkailija.
Poikkitaiteelliseet jengit: esim. koulutusjengi, markkinointijengi, kokoelmajengi, logistiikkajengi
Toiminnan suunnan ja tavoitteet määrittävät esimiehet: toimistopäällikkö ja aluejohtaja
Jep.
Mikä tuossa sitten on pointti?
Kirjastolaiset ovat kovia ylläpitämään. Yksilöinä olemme valmiita muuttumaan ja oppimaan. Työparina saamme kehittyä annetussa tehtävässä. Syventyä olevaan ja toteuttaa säilyttävää tarvettamme. Jengi ei kanna osastojen historiaa. Se pystyy olemaan röyhkeä, tavoitteellinen ja uuttaluova. Ja mokaava.
PointtiPointti:
Osastoista pitää päästä eroon muutenkin kuin nimellisesti.
Osasto x pyrkii kehittämään toimintaansa niin, että se pystyy täyttämään osasto x:lle annetut odotukset entistä paremmin. Osasto x pyrkii olemaan entistä x:ämpi.
Kun isompien kirjastojen aikuistenosastot yleensä järjestävät opastustilaisuuksia aikuisille, meidän tulee järjestää myös, jotta olisimme isomman kirjaston aikuistenosasto.
Tämä ei siis ollut kirja-arvio. Se oli arvio jostain kirjan lukemisen jälkeen.
mace sanoi,
heinäkuu 9, 2007 klo 9:38 ip
Moi, kiva lukea kirjastoblogiasi! Löysin sen eilen aivan sattumalta, en muista mitä kautta. Mukavaa kun kirjoittelusi on tuollaista vapaata ajattelua.
Varsinaiseen asiaan minulla ei tässä ole paljoakaan sanottavaa. Noh on sen verran että myös minun mielestäni voi olla vaikeaa nähdä niitä suhteita tai asemia joita yhteisössä on. Muodolliset suhteet tai asemat ovat yksi asia, mutta läheisessä työyhteisössä henkilökohtaiset, epämuodolliset suhteet ovat erittäin voimakkaita, paljon voimakkaampia kuin muodolliset. Muodollisuudet listataan jossain muistioissa ja jossain suunnitelmissa joita päällystö tekee; niillä ei ole välttämättä juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Epämuodollisia suhteita en ole koskaan nähnyt käsiteltävän tai hyödynnettävän kovin järkevästi..
Toimintaa saatetaan kuitenkin ohjata, seurata ja analysoida nimenomaan näiden muodollisten mutta merkityksettömien/vähämerkityksisten suhteiden mukaan ja asemien avulla eikä epämuodollisia mutta todellisia suhteita oteta huomioon.
Hoh tuliko yhtään järkevää lausetta? Hätäinen kirjoitus… Mutta joka tapauksessa mukavaa lueskella tälläisellä otteella kirjoitettua tekstiä
mace sanoi,
heinäkuu 9, 2007 klo 9:40 ip
Et muuten ole listattuna Blogilistassa[0]. Voin liittää sinut sinne jos haluat. En löytänyt blogistasi tapaa ottaa sinuun yhteyttä henkilökohtaisesti asiaa kysyäkseni.
[0] http://www.blogilista.fi
jaakkokeskari sanoi,
heinäkuu 11, 2007 klo 1:00 ap
Olen pitänyt tätä blogia jonkinlaisena salaisena muistikirjana. Se on tietysti julkinen ja olen asiasanoittanut tekstejäni, mutta en ole puhunut siitä kenellekään, enkä ole liittänyt sitä mihinkään.
Ajatukseni oli joskus, että maailma ei kärsi, vaikka se lukisikin yksityisajatuksiani, mutta työtovereilleni se voisi olla kiusallista.
Mutta kyllä minun pitää joku yhteydenottomenettely tähän lisätä.
Olen pitänyt tätä blogia puolisalaisena myös siksi, että minulle ei tulisi liikaa painetta löytää joka toinen päivä jotain mielenkiintoista kerrottavaa kirjastoalalta.
Pidän myös kolmea muuta kirjastoaiheista blogia, joista olen kertonut työtovereilleni, mutta joita en ole markkinoinut kirjastoni asiakkaille, enkä ole laittanut niitäkään mihinkään blogilistaan.
Olen halunnut ensin katsoa, pystynkö pitämää blogeja elossa ja löytämään niihin niin mielenkiintoista sisältöä, että joku ihminen haluaisi vierailla blogissani.
Kun uskon tuotteeseeni, sitten yritän julkistaa sen mahdollisimman hyvin.
Mutta kai minun pitää käydä siellä Blogilistassa.
aku kopakkala sanoi,
elokuu 14, 2007 klo 5:50 ip
Olen kirjoittanut kirjan jonka luit. Kiitos että luit sitä.
“Jengi” oli kustannustoimittajan lisäys otsikkoon. Itse en olisi ottanut Jengi,porukka – litaniaa siihen koska se ei vastannut sisältöä kuten huomasit. Kukaan muu ei ole kommentoinut asiaa. Ehkä otsikoiden ei oletetakaan vastaavan sisältöä?
Jos kaikki huomaisivat kaiken tuollaisen mistä kirjoitit ettet ollut huomannut en olisi kirjoittanut kirjaa. Toisaalta en tiedä onko sellaista olemassakaan. Mutta kun tulkitsee näin niin alkaahan sellaisia näkemään ja muutkin. Pian sinäkin. Sosiometriaa ei voi välttää. Käytät sitä ihan joka päivä. Kenelle hymyilet, kuinka läheltä väistät ohittaessasi, kenen viereen istut bussissa vai jäätkö mieluummin seisomaan?
Kaikkea hyvää, Aku
jaakkokeskari sanoi,
elokuu 16, 2007 klo 12:38 ap
Minua harmittaa eniten se, että olen työyhteisössä, jossa kaikki eivät elä samassa todellisuudessa. Esimiehet opiskelevat esimieskoulutuksissa organisaatiomalleja, johtamismalleja ja ties mitä hienoa.
Kun koulutettu johtaja saapuu johtamaan sitten meitä duunareita, me emme tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Me emme tiedä minkä mallin pomo on taas eilen oppinut.
Olen varmaan ollut viime aikoina voimaannuttamisen kohteena. Mutta miten voimaannuttamisen kohteen tulee käyttäytyä?
Minusta olisi hienoa, jos pomot ja duunarit kävisivät samat kurssit, lukisivat samat kurssit ja päättäisivät yhdessä, että nyt otetaan käyttöön Maisteri Mömmön malli.
Kun pomo voimaannuttaa, niin minä tiedän voimaantua tai antaa palautetta, että en voimaantunut vielä.
Pomo voi hyvin pyytää minua hyppäämään vaikka kaivoon. Ehkä hyppäänkin. Mutta kun työtoveri samasta työyhteisöstä laittaa meidät koulutuspäivänä istumaan selät vastakkain ja rakentamaan paperilennokkeja vaillinaisen informaation varassa, minä koen tilanteen epämukavana. Minuun sovelletaan jotain, mikä on minulle vierasta.
Koe-eläin olen mielelläni, mutta pelkään olevani sirkuseläin.