pöytä 2.0
Olen yrittänyt viime aikoina miettiä, mitä web 2.0 on minulle. Seuraavaksi täytyy selvittää mitä kirjasto 2.0 tarkoittaa minulle. Tiedän että kirjasto 2.0 on minun juttuni tällä hetkellä, mutta jotta se voisi olla tavoite mihin pyrkiä, sitä pitää määritellä vähän paremmin.
Toinen ajattelun paikka tällä hetkellä on organisaatiomalli. Miten organisoituneessa kirjastossa minä haluan työskennellä.
Kolmas juttu on kalusteet. Millaisessa työhuoneessa haluan työskennellä.
Jep. Ympärilläni on menossa uuden kirjaston suunnittelu- ja rakennusprojekti.
Mutta miten kalusteet, organisaatiomallit ja kirjasto 2.0 liittyvät toisiinsa?
Kirjasto jota rakennamme, on kirjasto 2.0. (Osallistuminen, yhteisöllisyys, leikki, luottamus, web 2.0) Tätä en pidä valintana. Koska en näe tällä hetkellä yleiselle kirjastolle muita yhtä merkityksellisiä kehityssuuntia, minun täytyy olla menossa kohti kirjasto 2.0:aa. Ja jos kirjasto jossa olen töissä, ei ole menossa samaan suuntaan kuin minä, minun pitää vaihtaa kirjastoa. Aiomme organisoitua jengeiksi. Jengi on tavoitteellinen, kunnianhimoinen, nopealiikkeinen, röyhkeä ja seksikäs. (Huonolla tuurilla jengistä löytyvät kaikki osaston tai tiimin huonot puolet, mutta kukaan ei löydä jengistä valepuvun alle kätkettyjä osaston tai tiimin toimivia osia.) Mutta millaisen työtilan räyhäkkä jengi tarvitsee vallatakseen pelikentän?
Humanistina sanoisin, että jengi tarvitsee hyvä tyyppejä, ei hyviä tuoleja.
Mutta mitä se kertoo meidän sitoutumisestamme tavoitteisiimme, jos sisustamme neljän hengen työhuoneita, joissa jokainen tuijottaa omaan nurkkaansa ja toivoo ettei kukaan häiritse? Tietysti tällaisesta työhuoneesta voi kasvaa mahtava jengi ja kirjasto 2.0, mutta miksi me emme rakenna työtiloja, jotka kertoisivat pyrkimyksistämme? Eikö olisi parasta koota huoneen ihmiset ja pöydät yhteen? Tekemään töitä yhdessä.
Kuinka usein minä teen työtä, jossa minun pitää keskittyä niin paljon, että tarvitsen täydellisen rauhan? En koskaan.
Kuinka usein minun keskittymistäni häiritsee toisten työnteko? Ei koskaan.
Palaveri tai puhelu, joka ei liity minun työhöni, ei häiritse.
Kun ympärilläni keskustellaan minua kiinnostavista vapaa-ajan harrastuksista, silloin minun täytyy kuunnella. Mutta ei kai työhuonetta pidä suunnitella kahvihuonekeskustelun kestäväksi?
Mutta muistan myös sen, että edellisen internetkuplan alla nuoret uljaat yritykset sisustivat toimistojaan kuvaamaan yrityksen filosofiaa. Ja yritykset menivät konkurssiin samaan aikaan kuin sisustus alkoi olla valmis. Mutta pöytä on viesti. Myös kirjaston työhuoneen pöytä.
Bloginrakentamisen syvin tarkoitus
Huom: sisennetty teksti on kirjoitettu 16.8. Muu teksti 3.9.
En ole unohtanut sinua, oi nettipäiväkirjani. Minulla on vain ollut öisin niin kiire, etten ole ehtinyt kirjoittaa tätä blogia. Olen siis kirjoittanut muita blogejani. Löysin tällaisen luonnoksen, jonka olen kirjoittanut joskus elokuun puolenvälin maissa. En osaa sanoa, miksi se on jäänyt luonnokseksi. Olen ehkä painanut väärää nappulaa.
Loma on ohi. Oli se ihan hyvä loma, mutta on ihanaa olla taas töissä.
Vaimoni suhde bloggaamistani kohtaan on muuttunut yhä vihamielisemmäksi.
Tulen töistä kuolemanväsyneenä, nuokun sohvan reunalla siihen saakka että perheeni menee nukkumaan, sitten virkistyn hetkessä ja istun koko yön koneen äärellä ja olen seuraavana päivän töiden jälkeen entistä väsyneempi.
Jos aion taistella bloggaamisoikeuteni puolesta, minun pitää miettiä ensin, miksi oikein istun koneen ääressä.
Vaihtoehto 1: Tämä on hauskaa ja hyödyllistä. Bloggaaminen parantaa elämäni laatua. Tämä on luova harrastus.
Vaihtoehto 2: Olen oikeasti mitätön kunnan pikkuvirkailija. Mutta tekemällä työhöni liittyviä asioita illalla kotona, voin samaistua johtajiin, asiantuntijoihin, tieteentekijöihin ja taiteilijoihin. Johtaja ja taiteilija ovat aina töissä, miksen siis minäkin. Bill Clinton nukkui vain neljä tuntia yössä. Miksen siis minäkin.
Vaihtoehto 3: Kun pomoni kuulevat miten laiminlyön perhe-elämääni voidakseni tehdä kaikki illat työpaikkaani hyödyttäviä asioita, minut palkitaan. Minulle annetaan joku hieno virka, kirjastoneuvoksen arvo tai palkankorotus.
Täytyy miettiä.
Olen miettinyt asiaa paljon.
Koska olen tehnyt öisin töihin liittyvää bloggausta. 11.9. meillä on kirjastossa web 2.0 ilta, ja kirjoitan sitä varten blogia, jossa esittelen käyttämiäni web 2.0 palveluita ja kerron tavoistani käyttää näitä palveluita tiedon etsimiseen, organisoimiseen ja tuottamiseen. Teen siis töitä omalla ajalla ilman ylityölisää.
Perustelen asian itselleni näin: web 2.0 ilta oli minun keksintöni, esimieheni eivät määränneet sitä minulle. Blogin tekeminen iltaa varten on minun keksintöni, esimieheni eivät ole käskeneet minua sitä tekemään. Työajalla teen töitä, jotka on minulle annettu. Vapaa-ajalla teen hommia, jotka olen keksinyt itse. Selitys on jollain tapaa oikein hyvä, mutta ymmärrän, että kaikki eivät ole samaa mieltä.
Perustelen asiaa sillä, että tietokoneet ja netti ovat harrastuksiani. Ihminen saa käyttää vapaa-aikaansa harrastuksiinsa. Jos voin yhdistää työn ja harrastuksen, minun pitää olla tarkkana, että en harrasta työajalla. Harrastukseen liittyy pyyteetön halu tulla taitavaksi.
Harrastan valokuvausta ja haluan oppia ottamaan yhä parempia kuvia yhä paremmilla laitteilla. En aio osallistua kilpailuihin. En haaveile ammattivalokuvaajan työstä, enkä usko saavani mitään taloudellista hyötyä valokuvausharrastuksestani.
Mutta voinko laittaa web 2.0 harrastukseni samaan sarjaan valokuvauksen kanssa?
Haluan päästä perille web 2.0 asioista lisätäkseni yleissivistystäni.
Haluan seurata library 2.0 asioita vain seuratakseni aikaani.
Jos web/library 2.0 on myös työasiaani, niin voinko tehdä töitä kotona yöllä pyyteettömästi ilman hyödyn tavoittelua? Jos istun tässä koneen äärellä kunnianhimon takia, silloin minulla pitäisi olla suunnitelma mihin pyrin ja miten. Mutta minulla ei ole mitään suunnitelmaa.
Minusta vain tuntuu, että jos nukkuisin öisin pari tuntia enemmän ja luopuisin tästä harrastuksesta, olisin huonompi ihminen.
Parin vuoden päästä, kun bloggaus ja kaikki 2.0 jutut on unohdettu, tälle on toivottavasti hauska nauraa.
Loma ottaa lujille
Jo viikon kesäloman jälkeen näin unen, missä huomasin että minun pitää siirtyä elämässäni eteenpäin. Sain paikan sekä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston johtajana, että Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen esimiehenä. Heräsin ennen kuin osasin päättää, kumman duunin otan.
Minä siirryin kirjastoon siivousalalta. Jos siirryn kirjastosta johonkin, palaan luultavasti siivousalalle. Ja jos teen tällaisen siirron, en usko siirtyväni esimiesasemaan.
Minun sitoutumiseni kirjastoon siis vaatii jatkuvaa fyysistä kontaktia kirjaston kanssa.
Lomani aikana olen käynyt vain kerran kirjastossa. Pärnussa. Kirjoitan siitä toisessa blogissa.
Löysin Netvibes seurannassani tällaisen kuvajoukon.
Kirjasto joka uskoo missioonsa, käyttää propagandaa välineenä päästäkseen tavoitteisiinsa.
Ensimmäiset sekunnit olin innostunut. Onpa hienoa grafiikkaa. Olisipa minunkin kirjastossani tällaista.
Mutta sitten mieleni synkkeni. Onko minulla missiota, joka oikeuttaisi propagandan käytön? Onko kirjastollani missiota, joka oikeuttaisi propagandan käytön? Propaganda on minun määritelmäni mukaan mahdollisesti epäpätevää argumentaatiota, jonka voi hyväksyä päämäärän tärkeyden takia. Jos vaihdetaan propaganda markkinoinniksi, niin tilanne muuttuu eettisesti helpommaksi, mutta onko minulla ja kirjastollani jotain sellaista juttua, jota meidän kannattaisi markkinoida hienolla grafiikalla?
Marklarsonin kuvat alkavat vaivata yhä enemmän. Ei minun kirjastoni ole tuollainen. En minä ole sopiva tuollaiseen kirjastoon. Enkä minä edes halua, että kirjastoni tai minä sopisimme marklarsonin propagandakuviin.
Minusta tuntuu, että ymmärrän markkinoinnin merkityksen jollain lailla. Ymmärrän yhteisöllisyyden merkityksen jollain lailla. Ymmärrän uusien kirjastonkäyttäjien etsimisen merkityksen jollain lailla. Mutta jotta millään tuolla olisi mitään merkitystä, kirjastolla pitää olla joku Se, jota markkinoida. Josta kertoa ihmisille.
Meillä on hieno kokoelma jonkunverranvanhaa kirjallisuutta, mutta minusta se ei ole se juttu, mitä meidän kannattaa markkinoida.
Meillä ei ole…
Siis minulla ei ole tietopalvelutaitoja, joita kannattaisi markkinoida suurelle yleisölle.
Vielä kaksi viikkoa lomaa. Sitten pääsen taas kirjastoon.
Kun kosketan kirjastoa, löydän sille taas merkityksen.
Ajatuksia kirjasta
Tämä ei ole kirja-arvio.
Nämä ovat ajatuksia, joita minulle heräsi, kun sain hetki sitten luettua kirjan Porukka, jengi, tiimi – Ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen. Kirjoittaja on Aku Kopakkala. Ja koska haluan ehkä olla vielä hieman kirjastollinen, kirjan isbn on 951-37-4428-0.
Luin kirjan, koska se työnnettiin käteeni. Ilmeisesti se työnnettiin käteeni siksi, että kirjan nimessä on sana jengi, ja jengiorganisaation miettiminen on suosittua ympäristössäni.
Kirjassa ei puhuta mitään jengeistä tai jengiorganisaatiosta.
Mutta luin sen silti.
Luen niin vähän kirjoja, että kaikki lukeminen sivistää minua.
Mitä sain kirjasta?
En saanut siitä mallia uuden kirjaston organisaatioksi. Jos siinä esiteltiin jengiorganisaatio, en huomannut sitä. Mikä ei sinänsä olisi ihme. Kokemukseni erilaisista organisaatiomalleista on niin olematon, että en luultavasti tunnistaisi jengiorganisaatiomallia, vaikka se ajaisi ylitseni.
Mutta kirja antoi kyllä ajattelemisen aihetta.
Minusta tuntuu, että olen mukana työyhteisössä, joka toimii kohtuullisen hyvin. Meillä on hauskaa, meillä on tavoitteita ja välillä me myös saavutamme tavoitteitamme. Mutta tämän ja muiden selaamieni kirjojen mukaan me teemme kaiken väärin. Minä en hahmota työyhteisömme rakennetta, työtovereideni rooleja enkä omaa rooliani. Minä tunnistan ihmiset, jotka kuuluvat toiseen osastoon tai tiimiin tai joilla on eri vastuualue. Mutta kuka kuuluu minun ryhmääni. Löydän yhden ihmisen, jonka yksi rooli on toimia yhdessä minun kanssani. Mikä on sitten minun ja tämän yhden ryhmäläiseni suhde. Minulla on hienompi titteli ja olen vanhempi ja kokeneempi, mutta kummallakin meistä on esimiehemme jakamia vastuita, joten kun suhteemme esimieheemme on sama, meidän täytyy olla keskinäisessä suhteessamme yhdenvertaisia.
Ja kuitenkin kaikki tuntuu toimivan. Ilmeisesti minä ja muut kuitenkin käytämme rooleja paremmin kuin mitä minä tunnistan niitä.
Vai johtuuko se, että työyhteisössämme ei ole pahoja ristiriitoja siitä, että emme osaa taistella asemista, joita emme tunnista?
Vaikka minä olen enemmän eksyksissä kuin työtoverini, minä olen luultavasti kuitenkin ihmetellyt useampaa organisaatiokirjaa kuin useimmat työtoverini. Käytänkö minä tätä hyväkseni huomaamattani? Jos leikin töissä erilaisilla tiimi- ja esimiesrooleilla, pitäisikö minun tiedostaa se ja kertoa työtovereilleni?
Olemmeko ryhmä, joka on matkalla koti yhteistä päämäärää? Vai olemmeko joukko ihmisiä, jotka pyrkivät hankkimaan palikoita oman uransa rakentamiseen? Tai jotka leikkivät omaa elämäänsä?
Toinen hauska jutta kirjassa oli, että se teki monet mystiset koulutustapahtumat ymmärrettävämmiksi.
Minuun on sovellettu sosiometrisiä tekniikoita. Kyllä minusta on hyödyllistä kävellä ringissä ja kertoa jollekin etunimeni etymologiasta. Minua vain aina jännittää, että epäonnistun sosiometrisessä kokeessa. Minulle tulee mieleen koulun liikuntatunnit. Ja kaikki se epäonnistuminen.
Minä en voi tällä hetkellä harjoittaa sosiometrisiä tekniikoita.
Vaikka työtoverini ovatkin ehkä asiasta eri mieltä, niin minun mielestäni kaikki se valta mitä minulla on työyhteisössäni, on epävirallista. Jos toisin jonain vuorovastaava-aamunani aamupalaveriin yhden sosiometrisen tekniikan, menettäisin suuren osan vallastani.
Tai en minä tiedä, vaikka käyttäisinkin joskus jotain sosiometristä juttua. Jätin suuren osan niistä jutuista kirjassa väliin. Kun minun mielestäni ne sopivat virallisessa esimiesasemassa olevalle. Tai kouluttaja/terapeutti/konsultille.
uuden kirjaston mallini tämän kirjan jäleen:
Oman osaamisensa kehittämiseen sitoutunut kirjastolainen: esim. pedagoginen informaatikko
Oman vastuualueensa kehittämiseen sitoutunut työpari: esim. aikuisten vieraskielisestä kirjallisuudesta vastaavat informaatikko ja erikoiskirjastovirkailija.
Poikkitaiteelliseet jengit: esim. koulutusjengi, markkinointijengi, kokoelmajengi, logistiikkajengi
Toiminnan suunnan ja tavoitteet määrittävät esimiehet: toimistopäällikkö ja aluejohtaja
Jep.
Mikä tuossa sitten on pointti?
Kirjastolaiset ovat kovia ylläpitämään. Yksilöinä olemme valmiita muuttumaan ja oppimaan. Työparina saamme kehittyä annetussa tehtävässä. Syventyä olevaan ja toteuttaa säilyttävää tarvettamme. Jengi ei kanna osastojen historiaa. Se pystyy olemaan röyhkeä, tavoitteellinen ja uuttaluova. Ja mokaava.
PointtiPointti:
Osastoista pitää päästä eroon muutenkin kuin nimellisesti.
Osasto x pyrkii kehittämään toimintaansa niin, että se pystyy täyttämään osasto x:lle annetut odotukset entistä paremmin. Osasto x pyrkii olemaan entistä x:ämpi.
Kun isompien kirjastojen aikuistenosastot yleensä järjestävät opastustilaisuuksia aikuisille, meidän tulee järjestää myös, jotta olisimme isomman kirjaston aikuistenosasto.
Tämä ei siis ollut kirja-arvio. Se oli arvio jostain kirjan lukemisen jälkeen.
Uusi kirjasto
Kirjasto on arvaamaton.
Kirjastotyön taso vaihtelee.
Nopeus päihittää tarkkuuden.
Subjektiivisuus ohittaa objektiivisuuden.
Pinnallisuus voittaa analyyttisyyden.
Aihevalinta sattumanvaraista.
Suuri trendi: tabloidisaatio.
- viihteellistyminen
- visualisoituminen
- henkilöityminen
- draama
Ehdin kotiin kirjastopäiviltä eilen yhdentoista aikaan. Tällä hetkellä päivien anti tiivistyy edelliseen. Täytyy sulatella asioita vielä vähän. Lukea esitykset vielä uudelleen ja sulatella vielä kerran.
On hyvä, jos me pystymme tekemään tulkinnan siitä, miten maailma on muuttumassa. Mutta pitääkö meidän hyväksyä muutos ja elä ajassa kritiikittömästi? Koska minä en ole siirtynyt vielä nykyaikaan, minun minun mielestäni meidän pitää. Jos me olisimme vahvasti argumentoiva omaääninen kulttuuritoimija, me voisimme tehdä enemmän tai vähemmän vaikuttavia eleitä osoittaaksemme maailmalle, että emme hyväksy sen kehityssuuntaa. Mutta me olemme kiltti virasto. Ei kai kaupungin viherosastokaan voi ruveta vastustamaan ajan henkeä.
Jos olisin siirtynyt nykyaikaan tietäisin tietenkin, että nykyajassa voi toimia pelkän tuntemuksen varassa. Vaikkei osaisikaan perustella, miksi nykyaika tuntuu väärältä.
Onneksi minulle sopii ihan hyvin se suunta, mihin maailma ja kirjasto ovat menossa. Minä olen tyhmä, pinnallinen ja lyhytjännitteinen ihminen. Jos maailma muuttuu minun kaltaisekseni, olen siitä tietysti mielissäni.
Eli jatkan askarteluani 2.0 juttujen kanssa.
Kirjasto1.0
Olen miettinyt, että pitäisikö minun rakentaa joku paketti, johon kuuluisi minun tekemääni juttua web2.0 palveluista blogissa, linkkejä web2.0 verkkokursseihin (Maija B:n blogissakin oli linkki tällaiseen.), henkilökohtaista opastusta asiakkaille kirjastossa ja painettuja esitteitä niistä pitäville.
Tämä olisi oikein vanhanaikaista kansanvalistusta. Minä viisas tuon valon pimeydessä vaeltaville.
Tällainen opastaminen on tietysti minun työtäni kirjasto1.0 informaatikkona.
Mutta kirjasto2.0työn pitää olla myös jotain muuta kuin nettisivujen näyttämistä kahdelle eläkeläiselle, jotka eivät kuitenkaan aio koskaan käyttää youtubeja, flickreja, deliciousesja ja muita hassuja asioita, joille heillä oikeasti voisi hyvinkin olla käyttöä.
Ne, jotka tulevat käyttämään web2.0 palveluja, eivät tarvitse minua.
Ne, jotka tarvitsevat minua, eivät tarvitse web2.0 palveluja.
On paljon helpompaa elää 2.0 maailmassa, kuin yhdistää sitä 1.0 maailmaan.
Tietysti voin suunnitella monimuotoisen web2.0 koulutuspaketin vain harjoitellakseni asiakaskoulutuksen suunnittelua. Mutta jos en tiedä kenelle pakettia suunnittelen ja jos oletan jo lähtökohtaisesti, että kurssin vaikuttavuus on nolla, siitä ei voi tulla kovin innostunutta pakettia. Vapaa-ajallani voin tietysti tehdä mitä tahansa, mutta työaikaani en voi käyttää projektiin, jonka vaikuttavuuteen en usko.
Täytyy jatkaa miettimistä.
library2.0
Tässä kaunis kirjasto2.0 kuvaus.
Mutta mitä minä sillä teen? Minulla ei ole sellaisia lihaksia, että minun kannattaisi miettiä kovin paljon, miten siirrän oman organisaationi, HelMet-kirjaston kirjasto2.0 aikaan. Uskon, että HelMet-kirjasto siirtyy 2.0 aikaan säädyllisessä ajassa. Uskon, että on ihmisiä, jotka miettivät työkseen, mitä kirjasto2.0 on HelMet-kirjastolle. Minulla ei ole resursseja sen asian miettimiseen.
Minun pitää siirtää itseni kirjasto2.0 aikaan. Mutta mitä se sitten tarkoittaa?
Olen siirtämässä itseäni web2.0 aikaan. Se ei ole kovin vaikeaa. Paitsi aktiivinen osallistuminen. Mutta onko järkevää ajatella, että minä siirryn kirjasto2.0 aikaan eri tahdissa kuin organisaationi?
Periaatteessa kyllä. Jos minun kirjastoni on se tila, jonka määritän ympärilleni. Minun kirjastoni voi siirtyä mihin tahansa ilman HelMet-kirjaston johtoryhmän päätöksiä. Olenko jos siirtymässä kirjasto2.0:aan? En. Minun on palattava takaisin alkuruutuun. Minun on kaapattava kirjasto2.0:n kaava, jonka perusteella ryhdyn rakentamaan uutta kirjastoani. Darlene Fichterin kaava on ytimekäs, mutta onko siinä aineksia minulle?
Ja vaikka onkin hauskaa keksiä pyörä yhä uudelleen, ehkä minun pitää lukea taannoinen Kirjastolehti aiheesta. Olisi varsin tyhmää vapaa-ajan käyttöä, keksiä puolen vuoden pakerruksella jotain sellaista, minkä jokainen muu kirjastolainen on lukenut omasta lehdestään jo aikojen alussa.
Uusi kirja !
Selasin juuri läpi uuden kirjan.
Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoria, menetelmät, käytäntö.
Löysin kirjasta pari sivua, jotka pystyin liittämään työhöni yleisessä kirjastossa.
Enkä niiltäkään sivuilta löytänyt mitään, mitä haluan ottaa omaan työhöni.
Jos minulla olisi kunnon koulutus ja olisin töissä tieteellisessä kirjastossa, saisin kirjasta varmaan paljon irti. Nyt en.
Kirja alkaa näin: “Jos ei ole kokoelmaa, ei ole kirjastoa. Tämä yksinkertainen totuus koskee sekä …”
Kokoelma on yksi kirjaston sisustuselementti. Mutta ei välttämätön. Minun on helppo kuvitella kirjasto ilman kokoelmaa.
Suhtaudun kirjaan kohtuuttoman vihamielisesti, sillä odottaessani varaamani kirjan saapumista, ehdin haaveilla, että jospa kerrankin olisi tehty kirjastoalan kirja, josta olisi iloa myös minulle ei-tieteellisessä kirjastossa. Ajattelin, että Palmenia ei ole yhtä hieno ja tieteellinen kuin joku Tampere.
Minun tarpeeseeni Palmenia on liian fiini.
Ei voi olla totta !
Miten tässä näin kävi. Juuri kun aloin oppia, miten blogger-blogi toimii, niin minun piti ryhtyä tutustumaan toiseen tuotteeseen. Joko kyseessä on tyytymättömyys bloggeriin, uteliaisuus tai sitten on helpompaa opetella uutta tekniikkaa, kuin alkaa miettiä sisältöä tekniikkaan, jota jo osaan käyttää.
web1.0 : “mitä enemmän surffaan netissä, sitä paremmin osaan löytää sieltä myös sisältöä kirjastoasiakkaalleni.
web2.0: “mitä useampaa palvelua kokeilen verkossa, sitä paremmin osaan opastaa kirjaston asiakasta web2.0 palveluiden käytössä.
Lapsempana ajattelin näin: “mitä enemmän katson televisiota, sitä viisaampi minusta tulee.”
Suurin osa yleissivistystäni on peräisin televisiosta. Ehkä minä opin jotain myös monitoria tuijottamalla.
Hello world!
Welcome to WordPress.com. This is your first post. Edit or delete it and start blogging!
